Mistä ne hellepäivät on tehty?

Jätskiä Länsirannalla

Ihana vesipullo (1)

Keltaiset kukat Vanhan Kappalaisentalon Gallerian pihalla

Hellepäivät on tehty kukkasista, jäätelöstä ja vesipullosta,
joista
jälkimmäinen
kulkee aina mukana laukussa.

Vesipullon  unohtuminen kotiin
ei tosin
onneksi enää ole ongelma Vanhassa Porvoossa,
koska
sieltä löytyy nykyään tankkauspiste,
josta
löytyvät  myös pullot valmiina janoisille mukaan otettaviksi.

Heijastuksia ikkunasta (2)

Welmans (1).jpg

Ovia ja ikkunoita

Anne-Marie 3

Hellepäivät on tehty myös shoppailusta,
hyvässä seurassa
tietenkin.
Shoppailuun lasketaan myös ikkunaostokset,
koska usein tulee sellainen
pakottava tunne,
että
on vielä aivan ehdottomasti palattava takaisin
juuri
siihen kauppaan, jossa et ollut kiinnostunut yhtään mistään
tuotteesta 🙂

Petunia

Jos ei sitä tee, niin ihminen ei saa illalla unta, ei sitten millään.
Joskus käy jopa niin,
että
pitää tehdä kokonaan uusi reissu juurikin siitä syystä,
ettei
tullut palattua takaisin juuri siihen nimenomaiseen kauppaan.
Mutta
sehän onkin sitten jo kokonaan toinen juttu se
ja
siihen me ehkä palaamme vielä myöhemmin…

 

 

 

This entry was published on 20.7.2018 at 4:50 am. It’s filed under Elämänmeno, Photography and tagged , , , , , , , , , . Bookmark the permalink. Follow any comments here with the RSS feed for this post.

2 thoughts on “Mistä ne hellepäivät on tehty?

  1. Ihana jätski ja tunnelma! 🙂

    Tykkää

Jätä kommentti