Kaksi pimeää…

Päivän pituus on täällä pohjoisessa  tällä hetkellä viisi tuntia 40 minuuttia. Aurinko ”nousi” tänään kello 9:11 ja se ”laski”  kello 14:51Käytännössä aurinko ei kuitenkaan näyttäydy meille tähän vuodenaikaan lainkaan.  Se ei vaan yksinkertaisesti suostu nousemaan horisontin yläpuolelle. Me suomalaiset olemme tähän tottuneet, mutta ulkomaalaisille turisteille Lappi on elämys.

Täällä sanotaan, että on kaksi pimeää vastakkain. Kun ihmiset menevät aamulla töihin, on pimeää. Ja kun he palaavat iltapäivällä kotiin, on jälleen pimeää. Sellainen pistää väsyttämään vähän ylimääräisen makeasti. Jotkut sanovat sitä kaamosväsymykseksi, mutta me täällä Lapissa olemme tottuneet siihen, että talvella nukutaan ja kesällä valvotaan. Kesällä aurinko ei laske ollenkaan, se paistaa yölläkin. Toisin sanoen me saamme vähän hyvitystä pitkästä pimeästä ajasta – ja se on kyllä enemmän kuin kohtuullista.

Ja kyllähän se nukuttaakin, talvella. Joskus olen ajatellut, että olisi mukavaa olla karhu. Saisi mennä talviunille ja heräillä vasta joskus keväällä, ihan kaikessa rauhassa.

Totta puhuen, kyllä täällä napapiirin tuntumassa kuitenkin ihan elämää on, ja ihan tavallista sellaista. Ulkoilu pakkasella on vain pukeutumiskysymys. Kerrospukeutuminen on päivän sana. Kaupassa käydään, harrastetaan ja tehdään töitä. Ihan kuten  ihmiset ympäri maailmaa tekevät – elävät arkea ja elämäänsä.

Totta puhuen, mieleeni  pyrkii silloin tällöin väkisinkin ajatus, että onkohan sitä nyt ihan pakko elää  pimeässä pakastimessa puolet elämästään. Pohjoinen napapiiri sijaitsee 66,5º leveysasteella, mutta se siirtyy kuitenkin  pohjoista kohti noin 15 metriä vuodessa,
joten mikään ei ole ikuista😉

Näin meidän kesken, pieni salaisuus: Joulupukki asuu täällä. Joulupukin kuva on lainattu hänen sivuiltaan (http://www.santaclausvillage.info/fi/).

 

 

 

This entry was published on 16.11.2012 at 4:15 am. It’s filed under Hajatelmia and tagged , , , , , , , , , , , , , , . Bookmark the permalink. Follow any comments here with the RSS feed for this post.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: