Kamoon kaamos, täällä ollaan!

Roope Ankka -säästöpossu on ihan tyhjää täynnä…

Täällä meillä päin on satanut lunta taivaan täydeltä jo yli vuorokauden. Määränsä kaikella, niitä lumipallojakaan  ei jaksa ihminen elämäänsä  heitellä. Sitä paitsi tämä lumi on märkää. Kuulen jo korvissani jonkun kysyvän, että eikö se ole sitä aina.  Vaiennan sinut pitkällä katseella. Tuplapyhät ovat tehneet minut hieman kärsimättömäksi. Lumi on märkää silloin, kun koiran kanssa lenkiltä tullessa kylpyhuone täyttyy märistä ulkoiluvaatteista ja illalla  (monen ulkoilutuksen jälkeen)  sinne ei  sitten enää mitään  muuta mahdukaan, ei edes ihminen sekaan.

Tiedän, tiedän – pitäisi olla iloinen, että ei tarvitse liukastella jäisillä teillä enää, saati sitten pestä monta kertaa päivässä rapaista koiraa. Jostain syystä kuitenkin tänään mielessäni on käväissyt sellainenkin ajatus, että olisikohan sitä sittenkin pitänyt olla viisas ja säästää vähän sadepäivien varalle – ja olla jossakin aivan muualla juuri nyt.
Pienenä tyttönä minä olin paljon käytännölllisempi. Säästin pitkään viikkorahojani, että voisin ostaa lämpimät, poronnahkaiset nutukkaat. Jotenkin siinä vain taisi kuitenkin käydä niin, että ostinkin tennarit.

Lunta ja jäätä, niin pitkälle kuin silmä kantaa…

Toisin sanoen, juuri tätä se kaamos tekee ihmismielelle.  Sitä vaan on ärtyisä (ilman mitään sen kummempaa syytä), ei oikein osaa päättää mitä  haluaa, ja päivän paras hetki on se,  kun saa nukahtaa lämpimän ruutupeiton alle villasukat jalassa. Eli jos mahdollista, päikkärit monta, monta kertaa päivässä.
Ai niin, meinasipa vallan unohtua se makeannälkä. Nyt teetä ja pullaa – ja ei kun nukkumaan. Ehtiihän sitä keväämmällä laihduttamaan, ihminen.

 

 

This entry was published on 5.11.2012 at 10:54 am. It’s filed under Hajatelmia and tagged , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , . Bookmark the permalink. Follow any comments here with the RSS feed for this post.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: