SydänYstäväni Herra R.

Minulla on sydänystävä, ollut jo melkein yhdeksän vuotta. Se ilmaisee ajatuksensa minulle toisin kuin ihmiset. Se käyttää elekieltä, haukkuu, vinkuu, heiluttaa häntäänsä ja murahtelee.

Tässä tämä minun ”pikku puudelini” on, saksanpaimenkoira Herra R. Hän on tietää arvonsa ja kuten näette, hän on todella komea. Hän ei pidä halaamisesta. Koirat eivät ylipäätään pidä halaamisesta, kuten ihmiset yleisesti luulevat. Halaamalla rajoitetaan koiran liikkumatilaa ja ehkäistään pakomahdollisuus ja siitä koirat eivät pidä. Halaaminen tuntuu koirasta ahdistavalta – se muistuttaa niitä mm. dominoivan koiran selkään hyppäämisestä.

Herra R. ei ole tavattoman innostunut siitä, että valokuvaan häntä.  Se kertoo katseillaan ja eleillään aivan selvästi, että poseeraus t-y-m-p-i-i.

Herra R (kuten muutkin koirat) käyttää monia ruumiinkielen keinoja helpottaakseen omaa, toisen koiran tai jopa ihmisen ahdistusta. Näitä keinoja on useita, tässä niistä yksi, haukotus. Herra R. haukottelee usein valokuvissa. Kun olemme lähdössä ulos, hän haukottelee myös, rauhoittuakseen hieman, koska emäntä ei pidä siitä, että se häseltää ovella. Koirat ovat viisaita vai mitä? Herra R. käyttäytyy hyvin rauhallisesti ennen iltalenkkiä odotellessaan ulko-ovella, että saan kengät jalkaani ja koiralle kaulapannan kaulaan. Se johtuu siitä, että olen iltaisin usein väsynyt ja haukottelen. Toisin sanoen homma toimii myös toisin päin. Koira rauhoittuu, kun ihminen haukottelee – siihen tosin ei riitä vain yksi haukotus, pitää haukotella kunnolla, monta kertaa. Myös leuan alta silittely rauhoittaa koiraa, se suorastaan rakastaa sitä.

Tämä ”paatunut maton ryttääjä” kieriskelee joskus ulkona paikoissa, jotka minun mielestäni haisevat enemmän tai vähemmän kauhealle. Se ei voi ollenkaan ymmärtää, miksi se joutuu aina suihkuun, kun se ”tuoksuu” omasta mielestään aivan ihanalta. Kieriskelyn syynä on koiran vanha vaisto, villikoirat eivät halua haista koiralle, vaan samalta kuin riista. Herra R. näyttääkin erittäin pettyneeltä, kun se huomaa joutuvansa suihkuun kieriskeltyään. Se yrittää hidastella (ei kättä ei jalkaa koiralla). Suoraan sanottuna se pitää työntää suihkuun, vaikka se muuten rakastaa vettä ja pitää uimisesta.

 Toisin sanoen, koira ja ihminen eivät ”puhu” samaa kieltä. Koira käyttää elekieltä ja ihminen puhetta, josta koira ei ymmärrä hevon humppaa. Se toki oppii käskysanat istu, maahan, tule ja niin edespäin, mutta kunnioittaa aina eniten perheenjäsentä, joka huomioi ja puhuu sille kaikkein vähiten – hän on koiran logiikan mukaan ilmiselvästi lauman johtaja.

  Meidän ihmisten pitäisi oppia kommunikoimaan koiriemme kanssa paremmin. Hyvänä apuna tähän voin suositella Matthew Hoffmanin toimittamaa kirjaa Koiran elekieli. Muitakin kirjoja aiheesta toki löytyy, mutta minusta Hoffmanin kirja on kaikkein simppelein ja siitä löytyvät perusasiat.

Ja nyt he käyvät unten maille, koirat ja ihmiset. Unissaan Herra R. voi hieman haukahtaa, sillä tavalla ihan hiljaa. Tassutkin saattavat vähän vipattaa. Unta se näkee, ihan kuten minäkin. Millaisia unia Herra R. sitten  näkee – se taitaa jäädä ikuiseksi salaisuudeksi…

 

This entry was published on 23.10.2012 at 1:47 am. It’s filed under Hajatelmia and tagged , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , . Bookmark the permalink. Follow any comments here with the RSS feed for this post.

3 thoughts on “SydänYstäväni Herra R.

  1. Koira on suloisen näköinen🙂 mukavaa luettavaa🙂 koirat ovat kivoja🙂

    Tykkää

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: