Ylireagointia

Eilen satoi ensilumi (mie en siis NIIN kestä).
Aamupäivällä kaikkialla valkoista, talvista – ja nyt on vasta lokakuu?!

Saatiin tehdä – tai jouduttiin tekemään, (kuka nyt mistäkin tykkää)  polkuja  lumeen. Eihän ne lumiaurat vielä siihen aikaan, täällä meillä päin…

Iltapäivällä kaikki oli jo paljon paremmin. Tai huonommin, kuka nyt mistäkin tykkää. 

Ymmärsin, että lumiauramiehillä on joko yliluonnollisia kykyjä tai vain vuosikymmenten kokemus. Mitä sitä turhaan auraamaan, kun lumet sulavat itsestäänkin.

Mutta minä,
minä taisin vähän ylireagoida.
Koirakin katsoi sen näköisenä, että
”Hulluko se on,
ulsteri päällä lähtee ihminen liikenteeseen
ja kotiin palatessa se näyttää ihan eskimolta.
Siis HALOO – untuvatakki päällä, tähän aikaan vuodesta?”

No, niin siinä vaan pääsi käymään. Ihan turistina kävelin. Turistit erottaa täällä meillä päin katukuvasta, koska niillä on aina kelkkahaalarit päällä.
Paleli. Kirppiksellä tuli piipahdettua  – ja löytöjä tehtyä.
Tuli siinä yksi tuttavakin vastaan, jonka ensimmäinen kommentti oli: ”Toppatakki päällä!”. Sain sen aika hiljaiseksi, kun kerroin, että kirppikseltä, todella edulliseen hintaan ja pa-le-lee. Kun keroin hinnan, tuttavani hymyili epäuskoisen ihailevasti  ja sanoi Mikä Löytö! 

Tätä menoa  kylmänsietokykyni ei kehity, joten täytyy ryhdistäytyä, vetää kevytoppis niskaan ja lähteä koiruuden kanssa karaistumaan🙂

 

This entry was published on 18.10.2012 at 11:58 am. It’s filed under Hajatelmia and tagged , , , , , , , , , , , , , , , , , , . Bookmark the permalink. Follow any comments here with the RSS feed for this post.

5 thoughts on “Ylireagointia

  1. mukavasti kirjoitettu🙂

    Tykkää

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: