Nallet

Ihan ai-kui-sen oi-kees-ti!

Löysin tänään itseni pohdiskelemasta sellaista seikkaa, että mitä jos keski-iän ylittänyt ihminen ei haluakaan kasvaa isoksi. Ja aivan oikein, siveltimen vetoakaan en edelleenkään ole saanut vedettyä kankaalle, mutta puolustuksekseni voin kertoa, että ideariihi on käynnistynyt pääni sisällä ja ihan lähipäivinä alkaa tapahtua🙂

En tarkoita isoksi kasvamisella sellaista ”Mikä minusta tulee isona” -juttua, vaan sitä, että ihminen vain haluaa säilyttää tietynlaisen lapsenmielisyyden sisäisessä maailmassaan. Minä nimittäin haluan – ihan aikuisen oikeasti. Tulin  tänään siihen tulokseen, että luova ihminen tarvitsee ainakin ripauksen pienen lapsen mieltä sieluunsa. Täytyy osata katsoa ympäröivää maailmaa, aurinkoa, kuuta, lintuja, kukkia ja ihan kaikkea  kuin näkisi ne ensimmäistä kertaa joka ikinen aamu. Ei muuten voi uutta luoda. Ja tuo joka ikinen aamu on kärjistys, eihän sitä kukaan normaali ihminen jaksa joka päivä hämmästellä maailmaa kuin se oli ihan uusi juttu – mutta sellaisia päiviä pitää ja saa olla.

Ja jos näiden ajatuksieni kanssa jotenkin yksin tai ulkopuoliseksi jään, niin eipä se minua haittaa – sen miettiminen vain rajoittaisi mielikuvitustani🙂 Inspiraatio, here I come!

This entry was published on 3.10.2012 at 9:23 am. It’s filed under Hajatelmia and tagged , , , , , , , , , , . Bookmark the permalink. Follow any comments here with the RSS feed for this post.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: