Hänellä ei ollut tänään hyvä päivä

Heräsin aamuyöstä (ties lie kuinka monetta kertaa), kun puhuin unissani toista kotimaista, joka ei satu olemaan äidinkieleni. Ajattelin siinä unenpöpperössä, että haitanneeko tuo mittään. Kyllä muuten haittasi: Avattuani silmäni näin koiran tuijottavan minua hölmistyneen näköisenä sängyn vieressä. Jos se osaisi puhua, se olisi aivan varmasti sanonut minulle, että s-e-k-a-i-s-i-n. Koko yö meni heräillessä. En tiedä mistä tämä alkukantainen pelko oikein kumpuaa. En osaa sitä järjellä selittää. Vaikka kuinka tsemppaan itseäni, että nou hätä, niin ei auta, ei.  Minä pelkään hammaslääkäriä kuin ruttoa.

Toisaalta, ehkäpä alitajuntani antoi minulle pieniä viitteitä siitä, että homma ei tule menemään ihan niin kuin elokuvissa. Tuli pari muuttujaa.  Istuin hammashoitolan odotushuoneessa hyvissä ajoin, lueskelin naistenlehteä ja yritin tehdä oloni mahdollisimman rennoksi. Siihenpä sitten tupsahti täti-ihminen, joka oli onnellisesti juuri ”vapautunut” hammaslääkärin tuolista. Jotenkin olisi luullut, että kaikki on kerta kaikkiaan kivasti ja mukavasti. Vaan eipä ollut, ei. Täti-ihminen oli sitä mieltä, että kun hänellä oli jäänyt lukemastani lehdestä juttu kesken, niin hänellähän on se oikeus lukea loppuun. Sillä ei ollut merkitystä, että  sitä lukee parhaillaan joku toinen. Ojensin lehden täti-ihmiselle kiltisti, mutta (melkein) tahtomattani kasvoilleni hiipi sellainen ”hei haloo!” – ilme. Minkä sitä ihminen luonnolleen voi, minä ainakaan.

Siinäpä sitten istuskelin ja odottelin. Aika tuntui matelevan. Minun  tapauksessani odottelu olisi voinut venyä loputtomiin, ellen olisi lopulta ymmärtänyt tiedustella vastaanottoavustajalta tilannetta. Olin väärässä hammashoitolassa. Hetken jo tunsin vapauttavaa riemua, selvisinpähän pälkähästä! Valitettavasti se  tunne kesti vain pienen hetken. Yksi puhelinsoitto ja minua odotettiinkin jo toisessa paikassa. Ajanvarauksessa oli tapahtunut inhimillinen virhe  (lue: Murphyn laki). Ja että kaikki olisi ollut melkein täydellistä, siellä toisessa hammashoitolassa menivät aikataulut tietenkin totaalisen  sekaisin. Tullessani vastaanotolta tuttavani istui kyllästyneen näköisenä odotushuoneessa ja tuskaili, että jo 45 minuuttia ylimääräistä odotusta. Hänen miehensäkin soitti siinä juuri parahilleen ja tiedusteli rouvaltaan, että mikä tässä maksaa. Jotenkin minulle tuli sellainen tunne, että ”sori, mulla on ihan pikkuisen kiire, jutellaanko joku toinen kerta”. Poistuin paikalta kuin mitään ei olisi tapahtunut. 

Kun sitten lopulta pääsin kotiin, se melkein täydellinen muuttui aivan täydelliseksi. Kaiken sen turhan, typerän, naurettavan,  lapsellisen jännittämisen, aikojen sekä paikkojen kanssa sekoilemisen jälkeen iski MIGREENI. Ihana tunne. Mutta hammaslääkäristä selvisin hengissä. 

This entry was published on 26.9.2012 at 9:15 am. It’s filed under Hajatelmia and tagged , , , , , . Bookmark the permalink. Follow any comments here with the RSS feed for this post.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: