Farkut

Nuoruuden lähde

Kirjoitin tässä jokin aika sitten hankkineeni erilaisia anti-age kosmetiikkatuotteita (silmänympärysvoidetta naururyppyihin, päivä- ja yövoide syviin ryppyihin sekä kosteusvoide iän merkkejä vastaan). Tässä vaiheessa elämää ne eivät ole saaneet aikaan  oikeastaan mitään muuta kuin järjettömät mittasuhteet saaneen ikäkriisin. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan…

 Olen kuitenkin hiljalleen alkanut miettiä, mitä  tämä nykyihmisten nuoruuden ihannointi oikein saakaan aikaan. Parhaassa iässä olevat naiset (ja myös miehet)  tuntevat jo itsensä vanhaksi ja haluavat näyttää ikäistään nuoremmilta. Järjetöntä, sanon minä.

 Nyt on kuitenkin ikuinen nuoruuden lähde löytynyt, mikäli naistenlehtiä uskominen. Luin tässä päivänä muutamana jutun naisesta (ikä 36 vuotta), joka kaipasi pukeutumisneuvoja nuorekkaan ilmeen säilyttämiseksi. Stylisti oli valinnut hänelle asukokonaisuuden. Neuleen, jonka ”voimakas väri antaa nuorekkaan vaikutelman” sekä farkut. Siis farkut. Eli nythän on minun logiikkani mukaan niin, että koska farkkuja käyttävät nykyään kaikki, vauvasta vaariin, ne eivät olekaan ihan mikä tahansa vaatekappale. Ne nuorentavat! Eläköön! Olen niin onnellinen. Olen käyttänyt nuorekkaita farkkuja ihan aina (koko ikäni), joten ei kai minulla voi niitä ryppyjäkään niin kauheasti olla, eihän?

This entry was published on 16.9.2012 at 3:00 am. It’s filed under Hajatelmia and tagged , , , . Bookmark the permalink. Follow any comments here with the RSS feed for this post.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: