Kirjasyksyä kirppikseltä

Kirjasyksyä, hyvää mieltä ja iloa kirppikseltä

Tänään se taas iski. Tiedäthän sen tunteen, kun tekee mieli vain vaeltaa kirpputorilla, hypistellä kaiken maailman turhia ja tarpeettomia tavaroita, sekä tuntea kirpputorin tuoksu ja kokea sen tunnelma. Siksipä hylkäsin ajatuksen siivouspäivästä, itse asiassa se ei ollut tuntunut alun perinkään kovin houkuttelevalta – ja eipäs aikaakaan, kun jo kiertelin kirppiksellä nauttien sen kiireettömästä ilmapiiristä.

En ollut aikeissa ostaa yhtään mitään, mutta kuten niin usein käy, löysin SEN pöydän. Uudenveroisia, sellaisia kerran, tai ei kertaakaan luetun näköisiä kirjoja ja keskellä pöytää jo kauan himoitsemani,  kuvitettu painos Dan Brownin kirjasta Da Vinci koodi. Tässä vaiheessa onkin tarpeen tunnustaa (hieman kyllä nolottaa), että katsellessani Da Vinci koodi -elokuvaa, olin suhteellisen pihalla kaiken sen sisältämän symboliikan kanssa. Katsoin elokuvan urhoollisesti loppuun, vaikka vielä tänäkin päivänä  on hämärän peitossa, miksi elokuva loppui, kuten se loppui. Minä en vain yksinkertaisesti ymmärtänyt sitä.

  Nyt minulla on vihdoinkin mahdollisuus selvittää Da Vinci koodi, nähdä kaikki kirjassa/elokuvassa kuvatut taideteokset, rakennukset, paikat ja symbolit. Kirjan hinta oli  uskomattoman edullinen, köyhdyin vain vaivaiset kolme euroa. Uutena kirjan hinta on parin kympin luokkaa.  Eli kysymyksessä oli LÖYTOJEN LÖYTÖ.  Niin, ja turha kai mainita, että kotiin tullessa kassistani löytyi lisäksi dekkari poikineen. Niinhän siinä aina käy, kaikista hyvistä päätöksistä huolimatta – kun minullahan oli tarkoitus vain vähän katsella. 

This entry was published on 14.9.2012 at 2:47 am. It’s filed under Hajatelmia and tagged , , , , , , , , . Bookmark the permalink. Follow any comments here with the RSS feed for this post.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: